Sudentassublues

Meillä on nyt tämännäköistä. En muista aikaa, kun ilmat ovat olleet näin kylmät ja lumi pysynyt maassa. Olin oikeassa, kun ennustin että ne satuhäät nyppivät, tänään oli jo muutama elämäänsä kyllästynyt teilannut ne onnelliset nuoret tekstaripalstalla. Televisosta sopii näyttää mieluiten väkivaltaa, kovanluokan hardcorea, valitusta ja opetusta miten olen ainoa ja tärkeä tässä maailmankaikkeudessa. Miten koko maailma pyörii minun ympärilläni, silloin menee hyvin. Ou jee, telkkaa ei ole pakko katsoa ja meillä ei sitä kyllä pahemmin katsotakaan. Laatusarjat menee brittityyliin ja luonto-ohjelmat. Töissä huomaa hyvin miten toiset osaavat pelata mukavasti tiimipeliä ja toisilta se taju puuttuu täysin. Tällä pakkasella auto pitää pystyä laittamaan johdon päähän, kun seuraava lähtee sillä mutta kunnei järki sano ja luonto ei anna periksi. Samat tyypit, samat jutut, tympii tosi raskaasti välillä. Nyky-yhteiskunta räjähtää omaan mahdottomuuteensa, lapset eivät voi olla yksilöitä isolla iillä jo vaippa-iästä. Eihän täällä riitä mitkään rahkeet kymmenen vuoden päästä. Hellanlettas sentään miten vaikeaa on tehdä jotain pyyteetöntä hyvää, eihän siitä saa itselle mitään etua. Jossen saa etua, en tee mitään, koska olen niin tärkeä tälle ihmiskunnalle. Ilman minua ei tämä pallo pyöri. Kouluissahan voitaisiin alkaa opettamaan jo ekaluokalla miten saan parhaiten kaikkea ja minua ei saa kukaan ojentaa. Tunnin nimi voisi olla "minä ja oikeuteni". Luin muuten blogia, jossa on vaahdottu jo monta vuotta keinoja siitä miten saan kaikki minulle kuuluvat oikeuteni itselleni. Siinä neuvotaan oikein tarkkaan miten teen elämän muille vaikeaksi ja miten vaikkapa taloyhtiössä pitää osata käyttää kaikki oikeutensa. Kaikki on laillista mutta ainakaan minun järjelleni ei mahdu miksi pitäisi tehdä niin. On toki hienoa, että saamme elää täällä oikeuksien suomessa mutta kun siinä on se ikävä velvollisuuspuolikin mukana. Mitä jos samassa blogissa neuvottaisiin miten olla vaikkapa hyvä taloyhtiön osakas. Miten voin auttaa muita omalla panoksellani? Meillä täällä on onni asua, ainakin minusta toiset asukkaat on ihan jees. Mummelit ja papparaiset on varsinkin suloisia. Toisaalta edelleen sitä saa mitä tilaa.

Aloitin kirjoittamaan uudelleen tätä omaa blogiani. En oikein voi julkaista omia aatoksiani pikkukissamiehen juttuina joten tämähän on uudelleenlämmitettyä terapiaa minulle. Miksikö sudentassublues, voisi vastata miksipä ei? Mietin tässä samalla nyt kun vuosikin taas oikein alkaa mikä voisi olla tämän vuoden teema ja ainoa, joka tulee mieleeni on rakkaus. Oikein isolla ärrällä. Katselin eilen vahingossa telkkarista satuhäät-ohjelmaa ja siinä oli porilainen nuoripari ja voi sitä rakkauden määrää. Voin oikein kuvitella mielessäni miten kyyniset ihmiset teilasivat mokomat lapselliset nuoret mutta minäpä tiedän totuuden. Rakkaus muuttaa ihmistä ja ainakin minua on muuttanut. Pehmeämmäksi, joustavammaksi ja erilaiseksi, jollakin tasolla ja tavalla. Muutosta ei varmaan näe ulkopuolinen mutta tunnen sen itse. Olen rauhallisempi ja luottavaisempi. Mieleltäni nuorempi. Oikeastaan on mukavaa olla mukavampi ihminen. On ihanaa kirjoittaa ja elää, nauttia olostaan ja suunnitella kaikkea uutta. Taistella tilasta kirjoittaa, minäkö vai karvatassumies. Kumpi meistä saa kävellä näppäimistöllä. Tulin toimistolta kotiin ja tein kaikkea pienenpientä kotihommaa ja tajusin edelleen olevani onnellinen nainen. Suunnittelin mitä teen ruuaksi ja kuinka kivaa on katsella Timanttidynastia loppuun yhdessä. Kiihtyä samoista vääryyksistä ja kikatella yhdessä peiton alla. Ruuaksi on muuten mustapekkajuustolla täytettyjä possukääryleitä ja vihanneksia. etsein kaapista coctailtikkuja epätoivoisesti mutta olin varmaan siivonnut ne jo pois. Kaipa ne kääryleet jotenkin kiinni saadaan. Olemme olleet taas tiukemmin karppiruokavaliolla ja sen huomaa olosta ja ihosta. Jollekin sopii ja jollekin ei, kaipa jokaiselle löytyy vaihtoehtoja. Huomenna pitää päästä kauppahalliin nuuskimaan maustekauppaan ja illalla voisin kokeilla tehdä pippuripihvejä. Vannon, että laitimmainen kerta josseivat nyt onnistu tuolla ihmeohjeella, jonka sain. Kirjaakin pitäisi alkaa uudelleen kirjoittamaan, muokkaan sen kokonaan uudelleen ja tarvitsen Junnan apua idean uudelleen synnyttämiseen. Meillä on ollut jo niin monta juonikuviota, että pian on pakko alkaa pysymään edes jossakin päälinjoissa. Kuvioihin tulee seuraavaksi kirjassa Savas ja enpäs kerrokaan enempää. Kreetalla ollaan kuitenkin ja kaikenlaista sattuu ja tapahtuu. Katselen tässä samalla ulos ja monessa kodissa on edelleen jouluanajan valoja ja saisihan niitä tässä pimeydessä kyllä kauemmin ilona pitääkin.

Tää on Sami, siis ex-nimeltään Isidor. Se on mun veli ja niinku näkyy komee kanssa. Tossa kuvassa se hyppää nappaamaan saalista. Huomatkaa noi tassut ja kynnet. Isidorista tuli Sami, koska Sami on vaan Sami. Sillai miehekäs ja suomalainen nimi. Sitäpaitsi tuffalla oli kotonaan vuonna viisi ihan tämmöinen kotikissa kuin Isidor ja sen nimi oli Sami. Eli mun veli on nyt Sami ja mä oon Nyyttoni porilaisittain sanottuna. Mami sanoo mua välillä kryptoniksi ja pyyttoniksi. Mulle ihan sama, kun vaan viskaa safkat kuppiin ja vaihtaa mun hiekat. Eilen mä leikein kaikkii kivaa ja sitten mä nukuin illalla ihan väsyneenä matolla monta tuntia. Mun mami osti mulle semmosen vedettävän vieterihiiren ja luulee, että mä luulen, että se on elävä. Voi noita vähäjärkisiä naisia. Mä oon huomannut, et mun mami pelkää sitä hiirtä, se jää katos kivasti matonreunaan jumiin ja kun siinä on vielä vetoo jäljellä niin se lähtee kiitämään, kun mä vähän tassutan siihen vauhtia. Ihanaa, mami kiljahtaa jokakerta kun se tyhmä karvahiiri pyörii lattialla itsekseen. Mä oon ruvennu ihan vakavasti miettii tota mamin älykkyyttä, taitaa olla sekin vähän pöpi kummiskin. Eilen mami tuli ihan myrtsinä kotiin ja mä vähän utelin et mikäs nyt painaa mieltä ja hoh - hoh. Katos, kun se on nainen ja sillä ei ole itsensähillitsemishalua niin me syötiin sen kanssa viime viikonloppuna Oltermannii aikas palat ja mun mamin leukaan tuli siitä ihan kauheet näppylät, siis siitä juuston syönnistä. Sitten se laittoi naamaansa yöksi hammastahnaa ja laastarin päälle, se katos lukee Niksi-Pirkkaa ja siinä sanottiin et hammastahna kuivattaa näppylät yön aikana. Mun mammalta todella näppylät kuivu ja nyt koko leuka on karmeen näköinen. Töissä sitten yksi tyyppi oli lohduttanut sitä, että onpa kauheen näkönen mut hänen partasienensä oli vielä kauheempi ennen parantumistaan. Se riitti mun mamille ja se tuli kotiin ja sano, et kaikki voisi hänen puolestaan mennä sinne minne päivä ei paista. Kyl mä sanoin sille, et sä oot ihan nätti ja ohi toikin menee. Mutku se on nainen niin se on semmonen hysteerikko. Me juteltiin mun isinkin kaa ja se sano et naiset on tommosii, ei niille kannata sanoo niinku mitään ulkonäöstä, myönnellä vaan mut vähän varoo siinäkin kohdassa, siis täytyy kuunnella sen verran että koska sanoo joo ja koska ei, ettei mee väärinpäin.

Tässä oon mä ja mun mami. Mun mami on aikas kiva ja mä tykkään, että meillä on kahdestaan  kivaa. Mä tykkään keimailla mun mamin kaa mut mä kyllä sanoin sille, että toi pusero tossa kuvassa on liian antava ja tätä kuvaa ei sovi kattella alle 15-vuotiaiden. Mami sano vaan et ihan sama, pitää elämässa olla silmänruokaakin, on niin tylsää muuten. Ja ei mua noi mamin jutut häiritse - musta se on  rautanen tyyppi - se käskee mun mennä omaan petiin niin mä poika meen, koska musta on turvallista, että sanotaan mitä tehdään. Marssijärjestys pitää olla meillä kartusiaaneillakin. Nykyään me istutaan sylikkäin ja jutellaan maailman menosta, mä sanon et krr krr ja mami vastaa jotain suomee, en mää tie mitä se sanoo, mut varmaan et mä oon komee ja kaunis ja ihan täytellinen katti. Ei mua haittaa et mua kehutaan, mä kestän sen. Ja sitäpaitti itteeni on kiittäny ja kiitosta on riittäny. Peruttiin sitten se meen Kanarian reissukin, parempi olla vaan kolmistaan joulu täällä meen omassa tornitalossa. Loikoillaan vaan ja nappaillaan suklaata porukalla ja mä syön vaan kaikkee terveellistä. Eikä kissoille saa suklaata antaakaan mut mä saan sit muita herkkui. Mä täs ny laitan terveisii Samil sinne Kokemäelle täs samas syssys, sen Samin mami oli täällä ja musta se haisi ihan jollekin unkarilaiselle kissalle, kun mä nuuskein sen kassii vähän salaa. Se muuten osti Samille kalliin kantolaukun ja semmoset siniset hihnavaljaat ja vaikka mitä muuta. Mä oon ny vähä kade niistä sinisistä valjaksista, mulla on semmoset epämiehekkäät punaiset ja niissä on vielä sydän kaiken muun koreuden lisäksi. Siin sydämes on mun nimi ja mamin numero. Elämä on epäreiluu, mummulassa en saanut popsia kukkasia ja heitellä ruukuista multaa veks. Koitin vähän mutku jäin heti kiinni kun se saakutin multa rapisee parketille. Ärsyttävää kunnei saa toteuttaa luontaisia kykyjään. Mammakin kyllä vähän huokailee kun mä meen vessaan isolle hädälle ja kaivan ja peitän sen jälkeen paljon sitä hiekkakippaani, heittelen niit kivii joka paikaan ja sit mami hakee rikkiksen ja siivoo ja puhisee.

Moi, mä oon tässä taas. Mulla on nyt kaikki aikas jees. Ruoka maistuu kuten kuvasta huomaa, en mä nyt oikeesti ole tällänen punkero. Mä oon vaan tässä kuvassa vähän tämmösessä pitkässä asennossa. Mä oon jo alkanut vähän tykätä siitä miehestä, joka asuu meillä. Sillä on ihanat villasukat jalassa ja mä haistelen niitä ja meen sen jalkoihin nukkumaan sitten yöllä kun on hiljaista ja se mieskin on hiljaa. Sillä on kato aika paha ääni, sillai kova mutta mä oon päätellyt et se suojelee mua ja mamii jos tulee tosipaikka, meitä ei kyllä möröt vie sen vierestä. Mun mamikin on aika kova luu, mut se on nainen, niin sitä kuuluu suojella. Mäkin suojelen sitä ja kun me mennään mökille kesällä niin mä meen sen kanssa yöllä vessaan. Tai katellaan, voi olla että mamikin ottaa sen oman hiekkalaatikkonsa siellä käyttöön, ollaan sitten sillai suloisesti rinnakkain yöpissillä.

 Mun mamin kynnet sopii mun kaulapantaan. Ja sitten mulla on näissä valjaissa semmoinen sydän, jossa lukee mun nimeni ja sitten puhelinnumeroni, kato jos mä meen hukkaan niin mut palautetaan. Mun mami pelkää, että jos se menee itse hukkaan niin kukaan ei palauta sitä, koska se on niin vähän ihana tyyppi. Mun mamin  se mies sanoo, että mun mami palautetaan tosi äkkiä jos joku sen huolis, mun mami on kato semmonen moises ja aina oikeessa. Tosi hankalaa et ympäristö ei aina kässää sitä, munhan mamilta voi kysyä mitä vaan politiikasta uskontoon ja aina tulee vastaus ja riippuu kysyjästä kysyykö enää sen jälkeen uusia kysymyksiä kaikesta jonninjoutavasta. Mun mami on kova laittaa saunan taa tyyppei ja niinpämäkin tiedän et mun vuoro voi tulla nopsaan siihen jonoon jossen mä ole niinku korrekti katti, siis hei mä oon jo ihan cool. Terveisii vaan veljelle, komee mies oli.

Tässä mä nyt sitten makaan. Hiiri kainalossa ja tukka takana. Olen juuri syönyt aamupalani ja lähdössä ekaa kertaa mummolaan. Ei tiedä vielä mummo mitään - olen siis ihan yllärinä oven takana. Autossa aion karjua ja karjua. Ei sitten noi suomi-ihmiset taas ala mua turhaan laahaamaan pitkin poikin. Täällä kotona mä olen jo rento. Tottakai välillä pitää vähän säikähdellä mutta se pitää ton mun suomimamin valppaana. Kuulin et mun ihmisnahkasisko tulee tänään yökylään, mä varmaan nukun sen kanssa koska se haisee makeelle ponille ja sitten niille kummille vähäkarvakissoille. Semmosen kuva on tossa keittiön seinässä ja pakko sanoo, et meikä on kato komee kolli tollai viiteen kuuteen kun siihen vertaa. Terkkui vaan Isidorille, en mää kyllä sitä enää tuntis, kato vähän eri touhut täällä cityssä ku siellä korvessa.

Tässä vaan oottelen lähtöö sinne Suomi-maahan. Unkarin mami höösää ja hössöttää- eikös se nyt käsitä, että mennään taitaviin käsiin sinne kotiinpäin. Eikä meille mahdu kaikki noi ruuat ja vehkeet edes koneeseen mukaan, voi noita naisia. Suomen mami kirjoitti, eilen meitin Unkarin mamille, että riisit ja ruuat on valmiina. Oli muuten älyttömän hyvääkin vielä, ilman mitään mausteita. Teenkin tästä lähin uunissa kivipadassa jättisatsin moista riisiruokaa, siis tummaa riisiä, vettä, broileria ja porkkanaa. Antaa olla uunissa 150 asteessa pari tuntia. Nam, meille itselle lisää vähän mausteita ja vaikka kookoskermaa niin viikon eväät on siinä meille koko porukalle. Pojat painavat nyt nelisen kiloa, joten ruokkimisen suhteen saa olla siinä mielessä tarkkana ettei ala ylikilot uhata. No, tuffa aina sanoo, että nälkä paksullekin tulee, joten taas vanha sananlasku pitää paikkansa; nälkä kasvaa syödessä.

Terve vaan sanoo Isidor Unkarista. Eilen näimme miten orava roikkui hännästään puussa ja söi lintujen ruokaa pää alaspäin mutta vastaiskuun käy Isidor. Puussa on oksia joka lähtöön ja niinkin paksu oksa löytyy, josta Isidorin on hyvä ottaa ote ja napata orava kiinni. Koska tiedon mukaan kartusiaanit ovat hyviä metsästämään ja niin mekin. Tulon päivä lähenee ja huomenna olemme jo Helsingissä. Kirjoitellaan lisää, kun tiedetään.

Hei - me ollaan tulossa. Hello Finland! Semmoinen Sandra tuo meidät hellässä huomassaan lentokoneella sinne Suomeen. Sillä on kuulemma hyvät sääret ja hieno univormu, se on katsos ihka oikea lentoemäntä ja me pojat tiedetään, että ne on tiukkoja donnia. Tai ainaskin luullaan niin. Se meidän Suomen mami ja papi on meitä vastassa kentällä ja terminaalissa 2. Kyllähän me tiedetään ettei ne meitä löydä ja kiire siinä tulee, mutta me ei välitetä. Kyllä meidät joku ottaa ja jossei ota niin me mennään sen Sandran kanssa takaisin Unkariin. Nimittäin meen Unkarin mami katselee täällä uutisia Suomesta ja siellähän on kylmäkin kaiken muun lisäksi. Meillä täällä on parikytä astetta lämmintä ja nautiskellaan ulkotarhasta. Hei - haloo, mitä me siellä tehdään? Ai niin, näytetään millaisia me oikeesti ollaan, kaikkihan tietää, että kuvissa me ollaan kilttejä ja aina makaillaan. Oikeesti me Isidorin kanssa leikitään ja riiviöidään mutta se onkin sitten yllätys niille suomalaisille. Isidorin kanssa ollaan yhdessä päätetty ettei päästetä niitä helpolla, oppivat sitten tilaamaan kissansa muualta kuin Unkarista. Eli katsellaan - h-hetki lähestyy.